Ulkomaankomennusvuosien aikana Jari on toiminut eri yritysten palveluksessa myynti, vienti ja kehitystehtävissä. Viimeiset vuodet kehittäen oman yrityksen kautta yritysten toimintoja vienti- ja kotimaankaupassa. Yhdistyksen jäsenistön kansainvälistyminen jatkui ja miesten määrä oli kasvussa. Työllisyys-, virkavapaus, ja ulkomaalaistenpuolisoiden työryhmät jatkoivat työtään.
Yhteistyö ministeriön perheasiamiehen sekä työhyvinvointipäällikön kanssa jatkui entiseen malliin ja syveni järjestettävien tilaisuuksien ympärillä. Ulpun yhteistyö Euroopan unionin puolisoyhdistysten EUFASA.n kanssa niin ikään jatkui entiseen malliin. Helsingissä olevalle diplomaattikunnalle järjestettiin kiertokäyntejä kiinnostaviin ja yleissivistäviin kohteisiin kuten Suomen pankkiin ja Ulkoministeriöön.
Ahteen aikana jatkettiin hänen aloittamiaan sähköisen viestinnän palveluiden kehittämistä sekä jäsentiedotusta. Yhdistyksen arkisto järjesteltiin historiankirjoitusta varten ja yhdistyksen sääntöjen uudistaminen aloitettiin. 2017 Ulpu järjesti EUFASA.n vuosikokouksen Helsingissä.
Luokanopettajana Ruoholahden sekä myöhemmin vararehtorina Kulosaaren ala-asteella toiminut Kotkajärvi toimi yhdistyksen puheenjohtajana kaksi vuotta.
Yhdistyksen jäsenistö kansainvälistyi ja miesten osuus kasvoi. Työ, sosiaaliturva- ja kansalaisuusasioissa sekä perheiden hyvinvointi olivat yhdistyksessä päällimmäisinä. Yhteistyö ministeriön perheasiamiehen sekä työhyvinvointipäällikön kanssa olivat tärkeässä osassa. Tämän ohella Ulpu jatkoi yhteistyötä Euroopan unionin puolisoyhdistysten kanssa Eufasa-järjestössä.
Kotkajärven aikana Ulpun tiedotusta kehitettiin uusimalla verkkosivut sekä perustamalla Facebook-ryhmä. Taloudellisen tilanteen haastavuus korostui, jonka takia jäsenhankintaa ja -maksujen keräämistä tehostettiin.
Perheen komennuksilla seurasivat mukana perheen lapset sekä Japanissa Pate-koira.
Kaikkiaan komennuksia puheenjohtajuuden päätöshetkellä oli takana:
2002 - 2002 Kroatian Zagreb
2002 - 2006 Norjan Oslo
2010 - 2013 Japanin Tokio
Ulkoasiainministeriössä kansainvälisessä rekrytointi-yksikössä sekä sittemmin Pohjois-Amerikan yksikössä hallinnollisissa tehtävissä toiminut Similä toimi hallituksen puheenjohtajana kaksi kautta yhteensä viisi vuotta.
Ulpu ry:n perustajia ja ensimmäinen puheenjohtaja Hanna Vanamo edusti Suomea ulkomaanlähetystöissä puolisonsa Jorma Vanamon rinnalla menestyksekkäästi ja näkyvästi yli 40 vuoden ajan. Lisäksi hän edisti merkittävästi ulkoministeriön perheiden asemaa ja lasten koulukodin perustamista.
Ulkoasiainministeriön rouvat
Toukokuussa 1968 Hanna Vanamo yhdessä Sirkka Rytkösen ja Marjatta Lehtovaaran kanssa kutsuivat koolle Helsingissä olevia ulkoasiainministeriössä työskentelevien virkamiesten rouvia. Hanna Vanamolle oli vuosien varrella tullut eteen tilanteita, joissa olisi kaivattu neuvoja ja ohjeita ulkomaanedustamisesta.
Postiosoite:
PL 451, 00023 Valtioneuvosto
Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.